ballsMuutin jokin aika sitten Helsinkiin ja yhden huoneen nurkassa sijainnut työpiste (jäljempänä ”design-studio”) seurasi tietenkin mukana. Yksityishenkilönä olen jo suuresti nautiskellut pääkaupunkiseudun monipuolisesta viihde- ja kulttuuritarjonnasta. Toivottavasti saan kaiken tämän kristallisoitumaan myös työelämässä innovatiivisempina ideoina, hienompana designina ja lopulta kaiken kaikkiaan tuottavampina projekteina.

Ajattelin alun perin, että en tee muuttamisesta erityisen suurta numeroa, koska olen käytännössä koko työuran ajan reissannut ympäriinsä asiakkaiden luona. Vasta ihmisten reaktiot huomattuani tajusin, että onhan tämä kuitenkin joltisenkinmoinen liike, jota ei pelkällä maininnalla voi ohittaa. Keskusteluissa on tullut esille muutamia samankaltaisuuksia sen verran usein, että ajattelin kirjoittaa niiden tiimoilta pari selvennystä.

  1. Hintani eivät moninkertaistuneet vain siksi, että toimipaikka vaihtui.
    Humoristisimmat varmasti jo kuulivat päässään lauseelle jatkon ”…vaan ne moninkertaistuivat siksi, että…”. Jatkan kuitenkin edelleen hinnoittelussa sitä käytäntöä, että lopputuloksen arvo määrittää laskutuksen. Näin pienet työt eivät välttämättä maksa paljoakaan – vain suuremmat toimenpiteet vaativat ehkä hieman suurempaa investointia. Mutta ei ikinä vain sen perustella, että graafikon postinumero alkaa kahdella nollalla.
  2. Kassavarantoni eivät automaattisesti moninkertaistuneet.
    Suosittu läppä on ollut myös, että muuttoa seurasi jonkinlainen äkkirikastuminen. Vaikka tämä sinänsä pitääkin paikkansa henkisillä ja ihmissuhde-arvoasteikoilla mitattuna, Sipilän arvoasteikolla eli rahassa mitattuna muutto ei aiheuttanut holvin suurentamistarvetta.
  3. Työnkuvan monipuolistuminen yllätti itsenikin.
    Näyttäisi olevan selvää, että työtilaisuuksia on aiempaa selvästi enemmän, ja kiinnostavia tunnusteluja ja kohtaamisia tapahtuu enemmän suur- kuin pikkukaupungin raiteilla. Ei voi muuta sanoa, kuin että hienoa on se!
  4. Reissaaminen jatkuu.
    Asiakkaiden luona käyminen ja tutustuminen on niin mahtavaa ja tarpeellista, että en siitä tietenkään luovu. Siis myös Koskelantien pohjoispuolella toimipistettään pitävät asiakkaat saavat halutessaan nauttia läsnäolostani.

Tänään Katajanokalla paistaa aurinko, joten suuntaan ulos katsastamaan edelleen uudelta tuntuvan kotikaupungin tarjontaa. Pieni tauko on paikallaan, kun lähiaikoina tapahtuu niin paljon sekä päivätyön että musaprojektien saralla. Niistä sitten lisää kun aika on!

Posted by:Aleksi Manninen