50 km kävely
Toukokuussa 2021 tuli kaverilta idea, että osallistuttaisiinko kävellen Hkifive-haasteeseen. Haasteessa käveltäisiin viisi erillistä reittiä eri puolilla Helsinkiä, ja aikaa olisi lokakuun loppuun asti. Meillä tosin kannustimeksi tulisi kultamitalitaso, eli kaikkien reittien kävely samana päivänä.
Vaikka olen aina vähän vierastanut tällaisia ääritempauksia ja haluan nauttia liikunnasta enimmäkseen omalla mukavuusalueella, tuntui hauskalta ja leppoisalta idealta suorittaa matka kävellen. Onhan sitä tullut lenkkeiltyä juosten ja pyörällä jo vuosia, ja pandemia-aikana pitkiä kävelylenkkejä on tehty koko ajan. Tsekkasin lenkkarien kunnon, joka oli mielestäni aivan hyvä, ostelin energiapatukoita ja -juomia ja herkistelin kuntoa edeltävän viikon.
Ensimmäiset 10 km Keskuspuistossa
Aloitimme aamuyhdeksältä ja oli todella mukava kävellä kohtuullista vauhtia lintujen laulaessa ja auringon paistaessa. Pieni hiki tuli ja matka taittui. Kaikki tuntui niin helpolta. Aiemmin pisin kuntoilumatka minulla on ollut 10 km juoksu, ja pidempiä matkoja olen kävellyt vain jossain turistina kun on pitänyt ottaa jonkun kaupungin kaikki galleriat haltuun samana päivänä. Kuinka hienoa onkaan sellaisen leppoisan käveleskelyn jälkeen istahtaa terassille nauttimaan paikallisista herkuista, jotka tuntee todella ansainneensa! Tänään ei sellaista kuitenkaan ollut tarjolla, kuten myöhemmin tulin huomaamaan.
Larun ympäri
Siirryimme autolla toisen reitin alkuun, josta lähdettiin Lauttasaaren ympäri. Reitillä oli muutamia uusia hienoja paikkoja, joten haaste toimi kuten pitikin, tuli lähdettyä vähän uusille poluille. Aiemmin on tullut lenkkeiltyä vain eteläisiä rantoja tai ajettua fillarilla läpi. Leppoisassa merituulessa matka taittui edelleen ihan hienosti. Hikoilu väheni, kun olin unohtanut pienen vesipulloni lähtiessä ja olin tankannut vain isosta pullosta tauolla.
Larun jälkeen pidettiin pidempi evästauko. Siitä noustessa huomasi, että jalkapohjissa alkoi kuljetut kilometrit jo tuntua.
Etelä-Helsingin ympäri
Tauon jälkeen siirryttiin keskustaan ja auto tunneliin parkkiin, jottei tarvitse siirtyä tämän ja seuraavan lenkin välillä autolla minnekään. Reitti lähti etenemään Baanaa pitkin Ruoholahtea kohti ja siitä rantoja pitkin tutuissa maisemissa aina Kaisaniemeen asti takaisin. Ostin matkalta vesipullon ja katselin kateellisena yo- ynnä muita juhlijoita nurtseilla rentoutumassa. Reitin jälken palkitsimme itsemme oluilla.
Töölönlahti-Hakaniemi
Toiseksi viimeiselle reitille lähtiessä alkoi jalkojen lihaksissa tuntua ihan kunnolla. Venyttelystä ja muista vastaavista keinoista tietoa on valitettavan vähän, ja sen varmaan huomasi tässä, miten kankeaa oli lähteä liikkeelle. Tuntui myös pitkiltä ne muutamat sadat metrit keskustasta Töölönlahden reitille. Jalkapohjat ja kantapäät alkoivat olla melko tulessa ja askelluksesta tuli aika vaivalloista. Muutama kirosanakin jo livahti huulilta, kun reitti oli kierretty, mutta oli vielä puolisen km jäljellä autolle.
Arabianrannan finaalissa
Ennen viimeistä ja pisintä lenkkiä pidettiin toinen pidempi ruoka- ja paikkailutauko. Juomat, patukat ja pähkinät maistuivat ruohikolla ilta-auringossa makaillessa, mutta kantapäät olivat hiertyneet pahasti ja varpaatkin jo rakoilla. Paljon laastareita, sukat päälle, kengät jalkaan ja menoksi. Alku oli täyttä tuskaa ja jokainen askel sattui. Ilman kaveria olisin todennäköisesti keskeyttänyt. Selvisimme Viikin linturuovikolle, jossa vihlova kipu pisti taas klenkkaamaan, kun laastariviritykseni petti toisesta jalasta. Onneksi kaverilla oli lisää laastareita mukana, ja teippasin jalan uudelleen. Poistin lenkkarista myös muotoillun pohjallisen, joka oli alkanut hiertää kantapäätä pahasti. Loppumatka meni “askel kerrallaan” -ajattelun voimalla ja join kaikki mukana olleet nesteet ja vähän ostettiin myös kiskalta lisää. Kun reitti oli kävelty, oli aivan pakko istahtaa kiviaidalle keräämään voimia siihen viimeiseen korttelin matkaan reitin maalista autolle.
Erittäin vaikeaa olikin sitten 3 km automatkan jälkeen nousta autosta ja vaappua pihan poikki kotiin. Otin kylvyn ja venyttelin jonkin verran, ja oli mukava huomata, että palautuminen lähti heti käyntiin ja ruoka maistui erittäin hyvin. Olisin odottanut, että seuraavana yönä olisi nukuttanut tukin lailla, mutta heräsinkin aika normaalin yön jälkeen aamukasilta. Jalkapohjat rakkoineen olivat todella arat, ja jälkihoitoa tarvittiin. Jo illalla tuntui kuitenkin aika hyvältä, ja olisi tehnyt mieli pienelle palauttavalle lenkille… Tämä piti kuitenkin jättää väliin jalkapohjien huonon kunnon takia.
Kaiken kaikkiaan tämä tempaus teki kyllä jäljen mieleen ja venytti varmasti sietokykyä vähän pidemmälle. En ollut oikeasti ikinä tajunnut sitä, miten pitkällä matkalla pienikin ärsytys muuttuu isoksi – kuten kävi pohjalliseni kanssa, joka lyhyemmillä lenkeillä ei koskaan ehtinyt saada niin suurta vaikutusta aikaan, kuin nyt 36 km jälkeen.
Oli tietenkin todella siistiä tehdä tuo matka kahdestaan ja toisiamme tsempaten, siitä kiitos asianosaiselle!