Annas kun mä

Pääsin nuorena töihin erääseen firmaan, ja uusi esimies kutsui luokseen esittelemään siihenastisen suunnittelijanurani saavutuksia. Portfolio oli työnhaun jäljiltä ojennuksessa, ja alettiin käymään sitä läpi. Toisen sivun jälkeen esimies alkoi esitellä omia töitään. Epäuskoisena kuuntelin juttuja yksi toisensa jälkeen, ja oma portfolioni ei sen kummempaa huomiota enää saanut.

Tämän tapauksen jälkeen oli selvää, että esimieheltä ei erityistä tukea omiin epävarmuustilanteisiin (joita suunnittelijan töissä riitti ja riittää) saanut eikä tehnyt mieli kysyä – ehkä silloin, jos olisi kaivannut wanhan ajan vittuilulla voimaannuttamista. Jälkeenpäin voi katsoa, että tämä oli erittäin vahva heikko signaali henkilön suhtautumisesta muiden tekemisiin – mikä tahansa oma läppä oli hienompi oivallus kuin suunnitteluryhmän viikkojen työ.

Yleisen vaatimustason kasvaessa ja järjestelmien monipuolistuessa päivätöissä tulee koko ajan tärkeämmäksi kysellä ja kuunnella hankkeiden alkutilanteet todella hyvin. Tapaus on auttanut ymmärtämään yhteistyöhaluttomien ja aggressiivisten ihmisten käyttäytymistä jokapäiväisessä elämässä. Monesti takana on (enkä nyt väitä, että juuri kertomassani tapauksessa olisi ollut) omia ongelmia tai vaikka vain huonot unet. Silloin päästään eteenpäin juttelemalla tämä vaivaava asia alta pois, edeten sitten siihen mitä oli tarkoitus käsitellä (mutta nyt väitä, että juuri kertomassani tapauksessa olisi käynyt niin). En pysty kaikkien ihmisten ongelmia ratkaisemaan, mutta ainakin voin kuunnella niitä.