Hyppää sisältöön

Aleksi Manninen designer, kitaristi

[ Etusivu | Lukemista | Historia | Yhteys ]

Seitsemän vuotta

…tulee kuluneeksi freelanceriksi ryhtymisestä helmikuun 7. päivä kuluvaa vuotta. Monenlaisia valmistelevia toimenpiteitä tuli tehtyä silloin aikoinaan, mutta 7.2.2008 jätin paperit sisään ja siitähän se virallisesti alkoi. Aiempi samassa työpaikassa olo -ennätykseni oli kolme ja puoli vuotta, ja seitsemän vuoden päähän ei aikoinaan osannut edes ajatella.

“Huh huh!”, kuten eräs tuttu kapakoitsija tuohon ehkä sanoisi.

Firman merkkipäivä osuu perinteisesti aina aikaan, jolloin sopivasti joulun alle ajoittunut mätkyjen maksu itse joulusta puhumattakaan, pyhien takia vajaa joulukuu, ja muuten vain yleensä hiljainen tammikuu ovat asettaneet kassavarannoille kosolti riittävyyshaasteita (kaltaiseni dynaaminen ja nuorekas digiyrittäjähän ei näe missään ongelmia, vaan ainoastaan haasteita). Oma työvuosi onkin aina rytmittynyt enemmän tämän taitekohdan jälkeen alkavaksi. Tänä vuonna saa kuitenkin nauttia hieman rauhallisemmasta alusta, kiitos parantuneen kirjanpitäjä- ja verottajayhteistyön.

Näin reissutyöviikon päätteeksi ja oman uuden vuoteni aluksi täytyy hetkeksi hiljentyä nöyrästi tuntemaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden hienous. Joten: Suurkiitos! (ja maanantaina jatketaan)