Digitaalinen elämäsi on sinun

On hienoa, että elämäämme liittyvä teknologia on jatkuvasti keskustelunaiheena – mutta miksi siitä puhutaan kuin jostain hallitsemattomasta ulkopuolisesta voimasta? Keskustelun taso liikkuu  samalla tasolla kuin aikoinaan, kun pelättiin ohi menevän junan aiheuttavan terveyshaittoja liian pitkään katsellessa.

Jokaisessa laitteessa on asetukset, joista voi säätää toimintoja haluamakseen. Nykyään myös sovellukset tarkistavat asennusvaiheessa, salliiko käyttäjä sovelluksen häiritä itseään silloin kun sovellukselle sopii.

Jos notifikaatiot häiritsevät elämää, miksi ei aluksi estäisi niitä kaikkia? 

Sitten jää jäljelle vielä se tunne, että mitä jos missaa jotain todella tärkeää, koska notifikaatiota ei tullut heti. Realismi auttaa. Montako elämän ja kuoleman notifikaatiota on tullut vaikka viimeisen kolmen kuukauden aikana? Niinpä. Näiden mieleen tulleiden sovellusten notifikaatiot voi sallia. 

Eikö jo olisi aika saada nauttia teknologian kehityksen mahdollistamasta joustavuudesta elämässä? Aamuratikassa on kivempi lukea Hesari kännystä kuin levitellä lehti vierustoverin syliin. Kirjaa voi lukea pimeässä häiritsemättä muita. Äänekästä mediaa voi kuluttaa yhtä huomaamattomasti. Luento- ja palaverimuistiinpanot voi tehdä suoraan yhteiseen työtilaan muidenkin hyödyksi, haettavaksi ja arkistoitavaksi. Omia elintapoja voi halutessaan tarkkailla ja saada tarkkaa dataa unesta, liikunnasta ja ravinnosta, tasolla joka aiemmin vaati laboratoriokäynnin. Oikeastaan lähes kaikkeen toimintaan löytyy sovellus, jolle voi ulkoistaa koneelle sopivia toimintoja ja vapauttaa omaa mieltään luovuudelle, tunteille, ajattelulle ja elämyksille. Kaikki tämä on kätevästi mukana kulkevan pienen laitteen ansiota.

Laitteiden kanssa muutoksen uhrista hyödyntäjäksi tekee oma päätös. Vain hieman viitseliäisyyttä vaaditaan, jotta oppii tarvittavat perustaidot. Prosessi on paljon helpompi kuin polynomien tajuaminen tai ajokortin saaminen. 

Jokainen on vapaa muodostamaan sisään tulevasta tietoliikenteestä juuri sellaisen sekoituksen kuin haluaa. Tämä on tehokas tapa muovata omaa ajattelua ja määrittää, mihin suuntaan kehittyy.  Tämä päätös, kuinka omaa mieltään ravitsee ja kehittää, on yksi tärkeimmistä ihmisen elämässä. Siihen on pakko saada laajalla rintamalla parempia näkökulmia kuin digimedian uhilla pelottelu vuodesta toiseen. 

50-luvulla uhkana oli radio ja TV, 60-luvulla rock ‘n’ roll, 80-luvulla korvalappustereot ja videot, 90-luvulla faksit ja tekstiviestit, ja lopulta internetkin yleistyi valtaväestön käyttöön. Jokaisen vuosikymmenen uudet teknologiat ovat olleet pilaamassa koko kulloisenkin uuden sukupolven.

Jo vuonna 1988 Jean Baudrillard julkaisi tutkielmansa The Ecstasy of Communication. Eikö vieläkään, yli 40 vuoden kuluttua, muka ole ollut mahdollista päästä yli “uuden” teknologian käyttämisestä sen itsensä vuoksi? Olisiko jo aika lopettaa digilaitteiden syyllistäminen ja ottaa vastuu niiden integroinnista luontevaksi osaksi omaa arkea?